Frontpage
Salon Seudun Sanomat is a morning broadsheet newspaper published in Salo, Finland.
Articles: 5960
19 Apr 2022, 07:15
News
Ketuilla on ollut pitkästä aikaa hyvä viime vuosi eteläisessä Suomessa. Vielä paremmin menee oravilla, joiden kanta on jopa kolminkertaistunut. Riistan kolmiolaskentoihin perustuvat tulokset kertovat myönteisiä uutisia viimeiseltä vuodelta, mutta pitkällä aikavälillä ketun ja oravan kannat ovat taantuneet. – Kettukanta on vähentynyt 34 vuoden seuranta-aikana alle puoleen, mutta ei sitä lasketa uhanalaiseksi, muistuttaa erikoistutkija Andreas Lindén […]
19 Apr 2022, 06:30
Salon hammashoidossa on kokeiltu helmikuun alusta alkaen uudenlaista toimintamallia, joka on saanut työnimen "kerralla kuntoon". Sen ajatuksena on varata asiakkaalle tunnin aikaikkuna, ja asiakas kutsutaan hoitoajan vapautuessa sisälle tekstiviestillä. Edellytyksenä on, että hän ehtii paikalle puolessa tunnissa. Aikaikkuna mahdollistaa sen, että asiakkaalle ehditään tekemään tarkastuksen lisäksi samalla kertaa esimerkiksi hammaskiven poisto tai pienen reiän paikkaus. […]
19 Apr 2022, 05:00
Salon kaupunki jatkaa uuden strategian tekoa kuulemalla kaupunkilaisia. Tapaamisia ja tilaisuuksia asian tiimoilta järjestetään toukokuussa. – Pääajatus on, että osallistetaan asukkaita, henkilöstöä ja muita sidosryhmiä sekä kaupungin vaikuttamistoimielimiä. Ihmisille annetaan mahdollisuus kommentoida strategiassa huomioitavia asioita ja antaa siihen ajatuksia, sanoo vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen. Vaikuttamistoimielimiä ovat muun muassa nuorisovaltuusto, vammaisneuvosto ja vanhusneuvosto. Tav...
19 Apr 2022, 03:15
Asiakkaita käy ykköstien varrella olevassa taukopaikassa ihan eri tavalla kuin pari vuotta sitten koronapandemian puhjettua. Liikenne on vilkastunut ja ihmiset poikkeavat pitämään taukoa. – Kyllä liikenteen piristyminen näkyy ihan selvästi, ja nyt asiakkaat jäävät myös istumaan, kuvailee Halikon Shell Helmisimpukan yksikön päällikkö Hilma Heinä-Silfver. Myös tilastot kertovat, että koronan hiljentämä tieliikenne on alkanut elpyä etenkin […]
19 Apr 2022, 01:35
Opinion
Saloon valitaan parhaillaan uutta kaupunginjohtajaa. Haastatteluja tehdään tällä viikolla, ja tavoite on, että kaupunginvaltuusto päättää asiasta toukokuun puolivälissä. Varsinaisia hakijoita oli seitsemän, ja lisäksi vt. kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen antoi suostumuksensa. Hän haki virkaa jo kesällä 2020. Silloin valtuusto piti parempana Tero Nissistä. Kahdeksan nimeä on yllättävän vähän. Huomiota herättää myös, että vaativaa tehtävää hakevien joukossa […]
18 Apr 2022, 17:40
Sport
Vilppaan viisi edellistä korisliigakautta ovat olleet sitä tasoa, että seurahistoriaa on enää vaikeaa tehdä erilaisissa otteluvoittotilastoissa. Juuri nyt on kuitenkin meneillään yksi ennätyksellisen pitkä putki, joka on jo selvästi mittavampi kuin mikään aiempi. Vilpas on voittanut kymmenen viimeisintä vierasotteluaan. Kaudella 2018–2019 joukkue pystyi seitsemään peräkkäiseen vierasvoittoon. Matkapelien tuloksellinen suora alkoi 1. helmikuuta. Tämän matkan varrella […]
18 Apr 2022, 17:37
Ei anneta Salon Vilppaan "vain" 14 pisteen voittoeron (84–98) miesten Korisliigan toisessa välieräottelussa hämätä. Pelillinen tasoero Katajaan oli maanantaina Joensuussa jokseenkin yhtä suuri kuin se oli lauantaina Salohallissakin. Kaiken lisäksi pelin kaavakin oli hyvin pitkälti samanlainen, eli juurikaan uutta ei niin sanotulta Susirajalta kuulunut. Suurin voittotaistelu oli ohi viimeistään toisen neljänneksen puolivälissä, niin oudolta kuin […]
18 Apr 2022, 15:06
Omakotitalon ullakolla syttyi maanantaina tulipalo Salon Metsäpertussa. Varsinais-Suomen pelastuslaitos sai ensitiedon palosta Vehkaojantiellä iltapäiväneljän aikaan. Talossa asunut iäkäs henkilö avustettiin ulos, eikä hän saanut palosta vakavia fyysisiä vammoja. Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Christian Antila kertoi maanantaina iltakuuden aikaan, että taloa jäähdyteltiin edelleen. – Isoja liekkejä ei enää ole, hän totesi pari tuntia ensitiedotteen jälkeen. Talon […]
18 Apr 2022, 10:04
Lounais-Suomen poliisi tiedotti maanantaiaamuna, että sen kokonaistehtävämäärä on ollut pääsiäispyhien aikana noin 1 400. Lukema tarkoittaa käytännössä sitä, että tehtäviä on ollut keskimäärin neljän minuutin välein. Kotihälytyksiä on suoritettu tämän pääsiäisen aikana noin sata, eli keskimäärin tunnin välein, tiedotteessa kerrotaan. Syynä kotihälytyksiin on ollut useimmiten häiritsevä meteli tai perheväkivalta. Kahtena viime pääsiäisenä kotihälytysten määrä oli […]
18 Apr 2022, 09:47
Poliisi mittasi perjantaina kovia ylinopeuksia Salossa moottoritiellä. Lisäksi Kiskossa tapahtui yksittäisen ajoneuvon ulosajo ohitustilanteessa. Ulosajo sattui pitkäperjantain aamuna Kiskontiellä. Mieshenkilön kuljettama auto oli lähtenyt heittelehtimään ohitustilanteessa ja törmännyt tien reunassa olevaan sillankaiteeseen. Tilanteen päätteeksi auto suistui ulos tieltä. Kuljettaja loukkasi itsensä lievästi ja hänet toimitettiin jatkotutkimuksia varten Salon sairaalaan. Poliisi tutkii asiaa liikenneturvalli...
16 Apr 2022, 19:06
TPS pelaa tänäkin keväänä viime vuoden tapaan SM-liigan loppuotteluissa. Lauantaina Palloseura kaatoi välieräsarjan kuudennessa ottelussa Ilveksen niukasti maalein 2–1 ja katkaisi samalla sarjan otteluvoitoin 4–2. TPS:n maaleista lauantaina vastasivat Mikael Pyyhtiä ja Eetu Liukas. Ottelua seurasi Turkuhallissa kauden ennätysyleisö 10 155 katsojaa. – Olihan huikea peli, ja huikea sarja. Ja me voitimme sen, TPS:n voittomaalin tehnyt Liukas sanoi. – Tunnelma hallissa […]
16 Apr 2022, 18:20
Someron Voiman hyvin sujunut kausi miesten Futsal-Liigassa päättyi nopeasti ja ikävästi lauantaina Espoossa. Puolivälierien avausosan viikko sitten Somerolla hävinnyt SoVo hävisi toisen osaottelun kotijoukkue GFT:lle puhtaasti 6-0. Näin GFT eteni välieriin suoraan voitoin 2-0, ja SoVon loppusijoitus on viides.
16 Apr 2022, 18:09
PeU-Basket pelaa ensi viikolla koripallon miesten I divisioona B:n finaaleissa. Asia varmistui, kun PeU haki ratkaisevasta välieräottelusta niukan 76–74-voiton vantaalaisesta Pussihukista. Välieräsarja päättyi voitoin 2–1 PeU:lle. Näin Jussi Savolaisen valmentama PeU on pudottanut pudotuspeleissä jo Team Pajulahden, runkosarjan voittajan Kipinä Basketin sekä runkosarjan kakkosen PuHun. PeU hallitsi ottelun alkua ja johti parhaimmillaan jo 18 pisteellä. […]
16 Apr 2022, 17:40
Kun välieräsarja Vilpas–Kataja oli vanhentunut ainoastaan 95 sekuntia, niin Mikko Koivisto oli jo vapautunut skriinin takaa kahdesti ja taululla oli 7–0. Avauskympin jälkeen tilanne oli jo 30–12. – Huokaisimme raskaan Kouvot-sarjan jälkeen helpotuksesta ja siltä se näyttikin. Tuli nyrkki suoraan hampaisiin, Katajan raisiolaislaituri Mikael Laihonen huokaisi. – Alku oli jopa vähän liian hyvä. Emme voi odottaa, […]
16 Apr 2022, 11:05
TYTÖT TYTÖT TYTÖT (Suomi 2022). Ohjaus: Alli Haapasalo: Käsikirjoitus: Ilona Ahti ja Daniela Hakulinen. Kuvaus: Jarmo Kiuru. Leikkaus: Samu Heikkilä. Näyttelijät: Aamu Milonoff, Eleonoora Kauhanen, Linnea Leino, Sonya Lindfors, Cécile Orblin, Oona Airola, Mikko Kauppila, Amos Brotherus, Bruno Baer, Nicky Laaguid. Ensinnäkin Alli Haapasalon kolmas pitkä ohjaustyö on täysosuma. Toiseksi se on meikäläisittäin ensimmäinen alusta […]
16 Apr 2022, 09:03
Koronapandemia on vaikuttanut Salossa diabeetikoiden hoitoon. Joillakin on saattanut tulla kontrollissa käyntiin on jopa koko epidemian mittainen tauko. – Tänä vuonna meillä on käynyt useita asiakkaita, jotka eivät ole käyneet kontrollissa kahteen vuoteen, kertovat diabeetikoita hoitavat terveydenhoitajat Milla Hänninen ja Anna-Kaisa Oksanen Salon pääterveysasemalta. Normaalisti diabeetikko käy kontrollissa 1–2 kertaa vuodessa. Jos käyntejä jää väliin, sairaus […]
16 Apr 2022, 03:15
Kokosimme 12 kysymystä pääsiäiseen liittyen. Roomassa pääsiäismessua johtaa perinteisesti paavi. Mutta mikä se nykyinen paavi onkaan nimeltään? Juha Mieto on tunnettu mämmin ystävä. Muistatko vielä, montako tuokkosta mämmiä Mieto kertoi parhaimmillaan syöneensä pääsiäisen aikana? Entä mihin liittyy juutalaisten Pesah-juhla? Klikkaa tästä pääsiäisvisa käyntiin. Kaffepaussi.fi sisältää Perhoset, vuokot ja kevään edistyminen näkyvät lukijoiden lähettämissä […]
16 Apr 2022, 03:05
Kuorineen syötävät italialaiset minisitruunat ovat herättäneet paljon uteliaisuutta ja puhetta. Netissä leviää maisteluvideoita, ja pienet sitruunat vilahtelevat tiuhaan sosiaalisessa mediassa. Myös SSS:n kuuden henkilön raati päätti maistaa kohusitrukset. Yhden testihenkilön kohdalla testi tyssää heti alkumetreillä. – En syö ulkomailta tulleita kuorineen. Myös muita hieman mietityttää konsepti. Sitruunan syöminen kuorineen tuntuu järjen vastaiselta. – Miksi söisin? […]
16 Apr 2022, 02:55
Tumma kivitaso kiiltää puhtaana, kun Oskari Takkinen kaataa tasolle lämmintä suklaata. Hän ryhtyy kääntelemään suklaamassaa lastalla, jotta suklaa jäähtyisi uudelleen. Tätä suklaan käsittelyn perustaitoa kutsutaan suklaan temperoinniksi. Se on yksi työvaiheista, jotka Takkisen pitää hallita täydellisesti ensi lokakuussa. Lokakuussa 22-vuotias salolainen kondiittorikisälli matkustaa Shanghaihin nuorten Worldskills-kilpailuihin. Hän edustaa Suomea Pâtisserie and Confectionery -sarjassa, jossa mitellään […]
16 Apr 2022, 01:45
Salossa on käynnissä erikoinen remontti. Käyttötarkoituksen muutoksen ja laajojen uudistusten myötä IoT Campuksen tiloihin valmistuu hoivakoti. Remontti ei ole erikoinen niinkään teknisten seikkojen vuoksi. Omalaatuiseksi sen tekee rakennuksen historia: kyseessä on Kampa-rakennuksen tila, joka rakennettiin alun perin Nokian tuotekehityksen toimistotiloiksi. Näissä tiloissa elettiin todeksi Suomen kännykkäihmeen nousu ja tuho. IoT Campuksen 1 500 neliön suuruiseen hoivakotiin […]
15 Apr 2022, 21:05
LP Viestin joukkue muuttui päättyneeksi kaudeksi vähän. Kosonen vaihtui Kososeen ja ulkomaalaispelaaja toiseen ulkomaalaispelaajaan. Ensi kaudeksi vaihtuvuus saattaa olla merkittävästi suurempi. Ykköspassari vaihtuu joka tapauksessa: 41-vuotiaan Viktoriia Tuchashvilin upea ura päättyi. – Vikin uran ymmärtää siinä vaiheessa, kun miettii, kuinka moni suomalainen naislentopalloilija on pelannut ulkomailla 20 vuotta. En tiedä yhtään sellaista, jollei lasketa Riikka Lehtosen […]
15 Apr 2022, 18:32
Pronssi on voitettu mitali. Keskimäärin on mukavampi voittaa kuin hävitä kauden viimeinen ottelu. Vaikeuksien jälkeen pronssikin maistuu todella hyvältä. Nämä fraasit osoittautuivat tällä kertaa todeksi, kun katsoi Hämeenlinnan Lentopallokerhon juhlintaa pitkäperjantain pronssiottelun jälkeen. Ei joukkue nyt sentään lähtenyt muodostamaan sellaista "mestaruuskasaa", jonka SM-kulta tuppasi Salohallissa läpi 2010-luvun aikaansaamaan. Kaikesta aisti kuitenkin silti, että kolmas sija […]
15 Apr 2022, 16:00
Sami Toiviaisen valmennuskauden kumpaakin joukkuetta on kutsuttu ”playoff-joukkueeksi”. Väitteelle tuli viime keväänä katetta Suomen mestaruuden muodossa. Tänä keväänä Vilpas pelaa taas mitaleista ja aloittaa välieräsarjansa Katajaa vastaan lauantaina Salohallissa. Mutta mikä tekee Vilppaasta playoff-joukkueen? Esiin nousi neljä tärkeää asiaa. 1) Kokemus Ilmiselvin asia. Juho Nenonen on kaikkien aikojen pudotuspelien ottelutilaston kakkonen (137) ja Mikko Koivisto […]
15 Apr 2022, 14:48
Sauvon-Kemiöntien varrella Sauvossa syttyi pieni ruohikkopalo pitkänäperjantaina neljän jälkeen iltapäivällä. Pihapiirissä olleen paloalueen koko oli noin 20 x 30 metriä. Palosta ei aiheutunut henkilö- eikä omaisuusvahinkoja.
15 Apr 2022, 13:08
Salon Viestin naiset ovat haastavan paikan edessä lauantaina lentopallon naisten kakkossarjan seuraavassa puolivälieräottelussa. Viesti hävisi pitkäperjantain kotiottelunsa Turun Urheiluliitolle erin 1–3 (21–25, 18–25, 25–15, 20–25). Näin salolaisjoukkueen pitää voittaa ensin lauantaina Turussa, Wäinö Aaltosen koululla kello 17.15 alkava ottelu. Siinä tapauksessa ratkaisua haettaisiin niin sanotusta kultaisesta erästä. Viesti johti Hermannin koululla sekä ensimmäistä että neljättä […]
15 Apr 2022, 11:00
Salon kansalaisopiston lausuntaryhmä esiintyy pitkästä aikaa yleisön edessä tulevan viikon sunnuntaina. Ryhmän kevätesitys on nähty viimeksi vuonna 2019. Sen jälkeen korona pisti toiminnan poikki liki puoleksitoista vuodeksi. – En nähnyt, että runonlausuntaa voisi opettaa etänä, ryhmän ohjaajana vuodesta 2018 alkaen toiminut Päivikki Franck toteaa. Viime syksystä lähtien runosuoni on sykkinyt taas normaaliin tapaan. 11-henkinen opiskelijajoukko […]
15 Apr 2022, 09:00
Etelä- ja Lounais-Suomen mäntyjä tuhoaa Suomessa todennäköisesti uusi tauti, etelänversosurma. Tautia aiheuttaa havuparikassieni, jota ei aiemmin ole löydetty Suomesta. – Etelänversosurma on yleinen Keski-Euroopassa, etenkin Saksassa, sanoo tutkija Eeva Terhonen Luonnonvarakeskuksesta eli Lukesta. Suomesta tauti löytyi viime syksynä, kun puita tutkittiin muiden tuhojen yhteydessä muun muassa Lounais-Suomen alueelta. Tuolloin uutisoitiin uudesta tuholaisesta okakaarnakuoriaisesta. – Etelänversosurmaa […]
Kennelyskää on parhaillaan liikkeellä Salossa. Jatkuvaa köhimistä ja flunssan kaltaisia oireita aiheuttava tauti tarttuu herkästi koirasta toiseen. Tauti itää noin viikon. Salovetin klinikan johtaja, eläinlääkäri Ulla Andersin tietää Salossa olevan jonkin verran tapauksia. – Epidemiasta ei kuitenkaan voida puhua. Tapauksia on vähän enemmän kuin korona-aikana, hän toteaa. – Tartunnat leviävät helpommin, kun koirat taas tapaavat enemmän […]
15 Apr 2022, 07:00
Tapahtumaravintola Musine avautuu huhtikuun lopulla entisiin Paradise Gardenin tiloihin Salon Helsingintien ja Horninkadun kulmaan. Sanna Jousi ja Gildas Houessou remontoivat vanhoja ravintolatiloja oman näköisikseen. He ovat tuttuja yrittäjiä naapuritalon Bar Bizarresta, jonka toiminta jatkuu iltaravintolana. Sen keittiö sulki ovensa kuun alussa. Esiintymislava on uusittu ja laskettu entisestä korkeudestaan. Ravintolasalin vanha baaritiski juomakaappeineen on siirretty pois […]
Olli Jakonen saapuu haastatteluun rennoin askelin. Jalkapalloilija Jakonen siirtyi alkavaksi kaudeksi Ekenäs IF:stä 100-vuotisjuhlakauttaan viettävään Turun Palloseuraan. Odotukset ovat korkealla niin pelaajalla itsellään kuin seurallakin. Nousu Veikkausliigaan on tavoite, joka on kirjattu huoneentauluun isoilla kirjaimilla. Ykkönen käynnistyy TPS:n osalta pääsiäismaanantaina juuri Tammisaaressa. Tiistaina Jakonen viettää 22-vuotissyntymäpäiviään. Jakosen ura etenee mukavassa nousukiidossa, vaikka matkaan o...
15 Apr 2022, 01:25
Presidentti Emmanuel Macron lähtee johtoasemassa Ranskan presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Keskustaoikeistolainen Macron sai viime sunnuntaina pidetyissä vaaleissa vajaan 28 prosentin kannatuksen, kun haastajaksi noussut äärioikeiston ehdokas Marine Le Pen keräsi äänistä runsaat 23 prosenttia. Vaalien toisella kierroksella presidentti Macronin tilanne näyttää hyvältä. Ratkaisevaa on, kumpi saa kolmanneksi jääneen laitavasemmiston Jean-Luc Melenchonin äänet. Vaalien ensimmäisellä kierroksella odotett...
14 Apr 2022, 17:47
Kauhajoen Karhubasket teki miesten Korisliigan välieräsarjan aluksi varsin vakuuttavan peliesityksen. Se oli kotiottelussaan vähintään loppunumeroiden 79–65 osoittaman verran parempi kuin Helsinki Seagulls yli 1 100 katsojan edessä. Karhubasketin betonipuolustuksesta on puhuttu ja kirjoitettu paljon, eikä näitä asioita ole syytä lopettaa tämän jälkeenkään. Täyden kokoonpanon Seagullsin jättäminen 65 tehtyyn pisteeseen on kova suoritus, eivätkä helsinkiläiset saaneet […]